Niilo Jalonen: Monipuolisuus on voimamme
Infrarakentaminen pitää maarakennuskoneet liikkeellä, mutta alan katteet ovat pieniä.
Suomessa on viime vuosina rakennettu selvästi tavallista vähemmän. Maarakennusalalla sen sijaan töitä on riittänyt yllättävän hyvin, arvioi alaa pitkään läheltä nähnyt yrittäjä.
“Tämä on meille aika tyypillinen pääurakointi. Teemme projektissa kaiken alusta loppuun saakka, kiviaineksesta multaan. Näin urakan jalostusarvo nousee korkeaksi”, kuva Niilo Jalonen ely-keskuksen teettämää pyörätietä valaistuksineen.
– Lamavuosina kaivurihommat hyytyivät ensimmäisinä, mutta nyt urakoita on tarjolla melko paljon, sanoo Maarakennus Jalosen toimitusjohtaja Niilo Jalonen.
Yksi tärkeä selitys on vilkkaana jatkunut infrarakentaminen. Jalosen perheyritys on saanut tehdä muun muassa katuja, pyöräteitä, kunnallistekniikan infraa sekä valtateiden risteyksiä ja liittymiä.
– Kilpailu urakoista on kovaa ja alan katteet pieniä. Monipuolisuus on voimamme, meillä on sertifikaatit ja pätevyydet kaikkeen infrarakentamiseen, kertoo Niilo.
Isä Markku Jalonen aloitti yritystoiminnan ja on edelleen aktiivisesti mukana perheyhtiön päivittäisessä toiminnassa.
Haastattelun aikaan kesäkuussa Jalosella oli maarakennushommissa noin 35 ihmistä.
Urakoita yrityksellä on enimmäkseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, päivämatkan päässä kotikaupungista Raumalta.
– Välillä on työmaita kauempanakin, sillä ei voi olla tekemättä mitään. Se olisi kuolemaksi, sillä ala on hyvin pääomavaltainen. Suurta kasvua emme kuitenkaan havittele, vaan järkevää ja kestävää kehittymistä. Ei meidän tarvitse laajentua seitsemälle paikkakunnalle, linjaa Niilo.
Rauma on yksi 1960- ja 1970-luvulla nopeasti kasvaneista kaupungeista. Silloin rakennettujen asuntoalueiden kunnallistekniikassa riittää saneerattavaa.
Hän uskoo, että töitä löytyy pääosin tarpeeksi Lounais-Suomesta, kunhan ei ole turhan ronkeli.
– Isä oli sekatyömies, joka teki mitä oli tarjolla. Itsekin olen opetellut tekemään kaikkea. Samanlaisia ihmisiä olemme pyrkineet rekrytoimaan.
Miten Jalonen on löytänyt työntekijöitä?
– Pyrimme siihen, että olisimme haluttu työnantaja. Ilmeisesti siinä on onnistuttu, koska olemme saaneet monitaitoista porukkaa töihin. Lisäksi koulutamme uusia osaajia itse. Nytkin on kolme kaveria oppisopimuksella.
– Monipuolisuus tekee työstä mielenkiintoista, mutta myös vaativaa. Pitää olla intohimoa oppia uutta ja kehittyä.
Nanunkallio oli jo kolmas suuri uuden koulukeskuksen maarakennusurakka Jaloselle kotikaupungissa. “Nämä ovat mieluisia urakoita, paljon tekemistä ja monipuolista työtä. Täälläkin ensin louhittiin kalliota ja hakattiin vähän metsää aluksi. Vanhan runkolinjan saneeraus oli osa urakkaa. Seuraavaksi rakennamme vielä pyörätien uuden koulun taakse ja saneeraamme infraa naapurikadulla”, kertoo Niilo Jalonen.
Kendall-tuotteita käytetty kauan
Jalonen-yhtiöillä on satakunta moottorikäyttöistä autoa, työkonetta ja laitetta. Markku Jalonen on käyttänyt Kendall-tuotteita kauan, eikä Niilo Jalonen näe mitään syytä niiden vaihtamiseen.
– Olemme olleet tyytyväisiä tuotteisiin. Melkoisia määriä niitä kuluukin. Moottoriöljyä ostamme tuhannen litran astioissa. Ja esimerkiksi murskakoneen hydrauliikkaöljyä vaihdetaan 1500 litraa kerralla, kertoo Niilo.
Monenlaisia voiteluaineita tarvitaan tasaiseen tahtiin omalla korjaamolla.
– Kuorma-autot käytämme merkkihuollossa, mutta muut autot ja koneet hoidamme itse. Joka viikko huolletaan tai korjataan jotain täällä. Näen sen huoltovarmuutena. Saamme koneet mahdollisimman nopeasti takaisin työmaille, sanoo Niilo.
Jalonen-yhtiöt
Markku Jalonen aloitti kaivinkonehommat päivätyön ohessa vuonna 1980. Yhden miehen firma on kasvanut yritysryppääksi: Maarakennus Jalonen, Rakennus Jalonen, Konevuokraus Jalonen ja Jalo-kiinteistöt. Markku on toimitusjohtajana rakennus- ja konevuokrausfirmoissa, poika Niilo vastaa infra- ja maarakennuspuolesta sekä toimitilojen vuokrauksesta.
*Artikkeli on julkaistu alun perin Kendallin Koneen rakastaja -asiakaslehdessä.